Höynäytyksiä ja vesipelastusta ilman vettä

Pelastuskoiratreenit kulkevat omalla painollaan. Ollaan edelleen jatkettu varikkopartiointien ja rakennusetsinnän parissa.Varikoilla Jake on tasaisenvarma. Ei sitä ihan helposti enää höynäytetä. Viime treeneissä höynäytysyritys kohdistuikin ohjaajaan, kun olivat ketkut sijoitelleet yhden maalimiehen ihan odottamattomaan paikkaan umpipiiloon ja ikäänkuin oletetun alueen ulkopuolelle. Mutta en minäkään ole eilisen teeren poika ja osasin haistaa kusetusyrityksen, koska treenin suunnittelijalla on suoraan sanottuna taipumusta sellaiseen. Kjäh!

Rakennusetsintätreeneissä oltiin vanhassa, tutussa paikassa, jossa ollaan jo kahdesti tänä talvena vierailtu. Löydettiin sieltä uusi kiva komeropiilo ja haluttiin kokeilla uudelleen lattianalaista piiloa, jotta nähtäisiin, että tapahtuiko viimeksi oppimista. Alle tehtiin vähän tyhjää. Jake oli taas hieman varovainen liikkeissään, etenkin pimeässä, ja mm. portaita se ei suostunut menemään hämärässä puolisokkona ennenkuin valaisin ne. Valon kanssa ei mitään ongelmaa. Toisaalta minua ei haittaa sen varovaisuus, kun se kuitenkin hommat kykenee hoitamaan. Varsin tehokkaastikin jopa, koska se ei kohkaa yhtään ylimääräistä. Hakee ukot ja äkkiä pois. 😃

Komerossa olleen ukon Jake bongasi nopeasti. Se ilmaisi oitis oven ja päästin koiran sisään isoon varastokomeroon. Ukko oli siellä perällä ja vähän Jake joutui nyt pimeässä kopissa romujen seassa tunkeutumaan päästäkseen perille. Ihan hyvä piilo siinäkin mielessä. Toinen maalimies oli tosiaan samojen lattialautojen alla kuin viimeksi. Jake selkeästi muisti piilon, joten ihan ei nyt päästy näkemään, että menikö oppi viimeksi perille. Huoneesta tuli selkeä haju ovelle asti ja Jake kävi hyvin nopeasti maahan lattialautojen päälle ja alkoi ilmaisemaan. Tuo maaten haukkuminen ei ole sille ollenkaan normaalia, joten se selkeästi osoitti tällä tavalla maalimiehen olevan alhaalla. Täytyisi keksiä joskus joku toinen vähän vastaava alapiilo, niin pääsisi testaamaan osaamista.

Näin sydäntalvella on tuo vesipelastus ollut myös lähellä sydäntä. Loogista eikö. Me olemme vielä alokasluokassa (toivottavasti vain yhden kokeen verran), mutta kovasti jo suunnittelen, että miten saan koulutettua Jakelle mahdollisimman tehokkaasti ylempien luokkien liikkeet. Eniten on pohdituttanut avo-luokan pelastusrenkaan vienti ja voi-luokan hukkuvan pelastaminen pelastusrenkaan avulla. Jake roiskauttaa veteen todella railakkaasti, joten mietityttää, että miten rengas olisi koiralle annettava, ettei se lähtiessä nykäise. Olen nyt tullut lopputulokseen, että näissä molemmissa liikkeissä pyrin antamaan Jakelle köyden aivan renkaan juuresta. Eli startissa se joutuu kannattelemaan rengasta ilmassa. Ollaan treenattu painon avulla ja ainakin hallissa homma sujuu hyvin. Jake mielellään painoa kanniskelee ja vie. Jännä nähdä, mitä tapahtuu, kun siirrytään veden äärelle.

Lavastettu tilanne!

Hessulle kuuluu hyvää. Se on iloinen, ihana ja ärsyttävä papparainen. 💓 Pakkaset kiusaavat kovasti sen varpaita, joten pitkiä lenkkejä ei näin talviaikaan tehdä ja fleecetossut kuuluvat perusvarustukseen, jos mittarissa on kaksinumeroisia pakkaslukemia. Lyhyet lenkit se liikkuu ihan entiseen malliin ja vielä ollaan pappa-agilityäkin kirmattu. Hessu on huvittava - se on joskus nuorempana pariin kertaan pudonnut puomilta ja pelkää sitä ihan todenteolla. Ja silti, lähes 100-prosenttisesti, kentälle päästyään se juoksee ensimmäisenä puomille! Kävelee sitä pitkin hyvin varovaisesti, kuolemaa peläten ja säntää vauhdilla lopun ohitettuaan puolivälin. Hetken päästä sama uudelleen. Kai siinä on jokin itsensä voittaminen SE JUTTU, mikä tekee hyvän mielen. Ihailtava asenne kyllä, tulta päin!

Agilityserti?!

Pitää aloittaa ensimmäiseksi tällä päivän ihmetyksen aiheella, agisertillä. Jota siis ei saanut normaaliin tapaan mikään puucee tai australiankelmi vaan Jaakopinpoika Rusthollinrannasta!

Ollaan päästy talvikuukausina todella huonosti agitreeneihin. Treenit ovat menneet kivasti, mutta päätin silti, ettei aikaa tule kesällä tälle touhulle riittämään ja jätetään ryhmäpaikka tauolle kesäkaudeksi. Kisoissahan ei myöskään olla viimeisen vuoden aikana käyty kuin neljästi. Kontaktiongelma tuntuu taittuneen, mutta tilalle on tullut on ripaus lisää kisahulluutta, mikä on ilmentynyt mm. starteissa karkaamisina. Noin kokonaisuutena ollaan kuitenkin nyt parhaalla tasollamme.

Tälle päivällä ilmoitin Jaken kolmeen starttiin Ylöjärvelle. Eka startti meni ihan Ylökk:n kannatusrahastoon, kun edellisenä iltana venähti vähän pitkään pikkujouluissa (kyllä, helmikuussa) eikä silmä auennut ihan odottamallani tavalla. Toisen haasteen toi lämpömittarin -20C pakkasastetta. Ei ole kevythäkkiä eikä tällä kelillä koiraa autossa istutella. Ajattelin, että vedetään nyt ainakin yksi startti, kun maksettu on.

Eka rata ei minusta vaikuttanut erityisen vaikealta, toki se oli selkeää 3-luokan tasoa. Siinä kuitenkin tuli yllättävän paljon kämmejä muita kokoluokkia seuratessani. Jaken kanssa keskityin tosi paljon starttiin. Se on nyt kaksissa edellisissä kisoissa karannut ekasta startista. Veivasin siis trikoissani eestaas ekalla esteellä, komensin, kehuin, komensin uudelleen...Koira pysyi! Päästiin ekoille esteille suunnitelmien mukaisesti. Kuitenkin heti 6. esteellä eli kepeillemenossa olin odotettua hitaampi ja jouduin vetämään kepit ns. väärältä puolelta. Onneksi Jake tekee nykyään kepit hyvin, vaikka juoksentelin ympäriinsä vaihtaen toiselle puolelle edestäleikaten. Siinä olivat tämän radan suurimmat ongelmat ja loppuun selvittiin sujuvasti. Pientä ylimääräistä säätöä oli parissa kohtaa, mikä söi aikaa pari sekuntia. Ehdittiin maaliin silti ihanneajan puitteissa. Yllätyksekseni puuceet olivat tehneet roppakaupalla hylättyjä ratoja ja nimemme koreilivat listan kärjessä. Myöskään jälkeemme tulleet koirakot eivät radasta puhtaasti meitä nopeammin selvinneet, joten pian tuloslistaan ilmestyi Jaken nimen perään A-SERT!!! Huhheijaa, piti tämäkin päivä meidän agisuhareiden nähdä!

Sertirata - suunnilleen noin, en enää kaikkia hyppyjä muista.

Toinen rata oli vielä selkeästi helpompi kuin tämä eka. Tajusin, että se täytyy vetää vähän riskilläkin niin lupaa kuin ikinä, jos meinaa minkäänlaisille sijoituksille. Jake teki tosi kypsän ja sujuvan nollaradan. Se myös kuunteli kontakteilla tosi hienosti. Jummi, mikä fiilis! Päästiin jotain 4,5 sek alle ihanteen, mutta tällä kertaa yksi puucee livahti neljännessekunnin nopeammin ja kelpie vielä paaaaljon vikkelämpään.

Onnellinen sertinoutaja. Tämä lienee Jaken mielestä paras harrastus kaikista.

Pelastuskoirahommeleissa ollaan tehty nyt vain yksi kevyt liinapartiointiharjoitus. Oltiin varikkoalueella ja meille hukattiin pari maalimiestä. Alkuun tarkasteltiin pari aluetta, joilta ei löydetty mitään. Jake jo näiltä alueilta hieman merkkaili erään talonpäädyn suuntaan. Lopulta, kun sinne päädyimme, tuli taas selkeää aktivoitumista, mutta mitään ei löydetty. Sivustalla olevan kontin kylkeen myös painoi hajua jostain, mutta edelleenkään Jake ei kyennyt tätä hajunripettä paikantamaan. Mentiin uudelleen talonpäätyyn, nyt tuuli oli kääntynyt ja tuli vahva reaktio. Haju pakkasi talon seinään. Jake joutui hyvän tovin tekemään töitä ukon paikantaakseen ja sillä meinasi ekaa kertaa ikinä mennä hermo, kun ei alkanut löytymään. Lopulta ison kivenlohkareen päältä tuli selkeä haju, joka vei hieman etäämmällä seinästä olleelle romukasalle ja lumipenkkaan. Sieltä löytö. Toinen maalimies olikin sitten helppo ja sen haju saatiin kauaksi isolle kulkuväylälle. Joku ruuvi jäi selkeästi kireälle edelliseltä löydöltä, sillä taas meinasi käydä Jaken hermon päälle, kun haju olisi, mutta en voinut päästää sitä liinasti irti. Vähän piti siinä sitten raivota vetäessä minua kohti puulavakasaan piiloutunutta ukkoa.

Pallot p**kele tallessa.