Kössillä on tasan viisi kuukautta vanha. Se tuntuu olevan ikä, jossa pentu oppii ihan älyttömän helposti ja nopeasti, mutta myös alkaa liikkua aika rivakasti ja järkeä käyttämättä. Hessulla murtui tässä iässä varvas, Jake muun muassa hyppäsi kalliolta alas, juoksi päin aitaa/puuta/seinää jne...Kössikään ei ole havereilta ja terveysmurheilta välttynyt. Lenkillä se juoksi Jaken perässä, täysiä tietenkin, kunnes kuului voimakas ulahdus ja Kössi ei kyennyt käyttämään toista takajalkaansa. Näytti, että tästä selvittiin kuitenkin säikähdyksellä. Muutaman päivän päästä Kössi alkoi puremaan ja nuolemaan takapäätään aamuisin. Se hoiti huolella molempia takajalkojaan ja nivusiaan. Varasin lääkäriajan. Päivää ennen lääkäriä kohellettiin sisätiloissa maitoyläkulmuri poikki. Eläinlääkärissä todettiin, että Kössi aristaa erittäin voimakkaasti vasenta reisiluuta. Kyseessä on hyvin todennäisesti panostiitti. Kuvia ei tällä ajalla ehditty ottaa varmistukseksi. Nyt sitten pitäisi olla kevyellä liikunnalla ja tulehduskipulääkkeellä 2-3 viikkoa. Samalla reissulla todettiin, että katkenneen kulmuri juuri täytyisi poistaa leikkauksessa pikaisesti, sillä se oli jo ärtyneen näköinen. Leikkausaika saatiin onneksi heti seuraavalle päivälle.
Eka päiväkänni takana ja katkenneen hampaan juuri poistettu. Ei tunnu missään!
Jälkiä ollaan ajettu pari kertaa viikkoon. Edelleen kaikki on pidetty helppona ja kivana. Ruokaa on jäljellä suunnilleen tahdilla 4 tyhjää / 4 ruokaa. Uusina juttuina ollaan tehty nyt kahdesti kulma ja jäljellä on kerran ollut esine. Viimeisimmällä jäljellä vastaan tuli ensimmäiset haasteet. Treenimaastossamme meni metsässä HEVONEN eestaas ja tietenkin heti halusin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja tehdä pennun jäljen hevosharhan päälle. Kävi kuitenkin niin, että saatiin bonuksena jäljen alkupäähän myös kolmen ihmisen ja yhden koiran harhat...Tämä lössi vieläpä jäi seisomaan näköetäisyydelle metsään. Vähän paljon kaikkea yhdelle kerralle, mutta toisaalta jäljellä oli paljon ruokaa, joten tässä oli erinomainen oppimistilaisuus. Kössi nosti jäljen hyvin ja oikeaan suuntaan. Heti 15 metrin kohdalla vastaan tulivat ihmisharhat. Kössi reagoi jälkiin ja sitä alkoi jännittää. Se taisi samalla saada ihmisten ja vieraan koiran hajut myös ilmavainulla. Odottelimme siinä paikoillamme tovin ja keräsimme rohkeutta. Sitten Kössi päätti, että ei tässä mitään taida tapahtua, jatketaas jälkeä. Se vahvistui koko ajan ja hyvin nopeasti ajoi jälkeä ihan normaalisti. Ruokaahan Kössi ei jäljeltä juurikaan syö, mutta se toki vahvisteena silti toimii. Esineeseen reagointi oli pientä, mutta pääsin siitä hyvin palkkaamaan. Jäljen lopussa lähellä olevalla tiellä meni vielä lapsikatras huutaen, mutta siihen ei enää reagoitu mitenkään vaan jäljestettiin komeasti loppupalkalle. Luulen, että tässä tapahtui paljon oppimista!
Kun näin saikulla pitää temppuilla ja energiaa kuluttaa sillä tavalla, niin kokeilin, että irtoaako Kössiltä jo haukku turhaumalla. Eipä tarvinnut lounasta kauaa hapantaa kädessä, kun alkoi ärsyttää ja haukku irtosi. Kun se kerran irtoaa noin helposti, täytyy alusta asti rakentaa ilmaisulle korrekti paikka. Tosin nyt taas jatkettaneen pääasiassa hiljaa olemisen -harjoituksia.
Kisareissu on taputeltu läpi ja taas ollaan kokemusta rikkaampia! Henkilökohtaista menestystä ei palveluskoirien pohjoismaisista mestaruuskisoista meille tällä kertaa herunut. Välillä päällimmäisinä tunteina oli pikemminkin suuttumus ja epäreiluus, mutta näin jälkikäteen fiilis on jo vallan positiivinen. Oli mahtavaa olla mukana!
Starttaamassa reissuun
Kisat alkoivat perjantaina eläinlääkärin tarkastuksella, kenttään tutustumisella ja avajaisilla. Kenttätreeni tehtiin kolmistaan meidän hienon jälkitiimin kanssa. Otettiin lyhyt ryhmäpaikkamakuu ja lähinnä luotiin hyvää fiilistä. Jakella oli perushyvä tottispössis. Treenin jälkeen sain valittua meille ryhmän, jonka mukana kisassa tulisimme kulkemaan. Pääsimme ryhmään, joka aloittaisi suorituksen lauantaina jäljellä. Se sopisi meille hyvin.
Team Finland
Lauantaina herätys oli aikaisin ja kokoontuminen jo klo. 7. Kokoontumispaikalla onnistuin arpomaan harmillisesti viimeisen jäljen. On aina inhottavaa odottaa pitkään jäljellepääsyä. Keli oli erinomainen, joten sen puolesta ei odottamisesta haittaa ollut. Ongelmia alkoi kuitenkin tulla näköpiiriin, kun hengailin janallamme tuomaria odotellen. Metsästä janamme vierestä alkoi ilmestyä useampia sienestäjiä täysine ämpäreineen. Tiedustelin heiltä, missä he olivat kulkeneet ja vastaus oli Baltian murteella taittaen "everywhere". Tuli vuoromme päästä suorittamaan. Kerroin tuomarille sienestäjähavainnoista ja lähetin koiran janalle. Jake nosti ensin sienestäjän jäljen ja seuraavaksi koejäljen. Se lähti jäljestämään intensiivisesti oikeaan suuntaan ja itselle tuli hyvä fiilis - ehkäpä tästä selvitään. Ensimmäinen keppi nousi hyvin nopeasti janan jälkeen. Murheet alkoivat kuitenkin pian, kun jälki kääntyi suoraan tuoreille sienestäjien jäljille. Alue oli täysin ristiin rastiin tallattu tuoreeltaan ja vanhempi koejälki meni siellä harhapellossa. Jake ei vielä ehtinyt leimaantua kunnolla omaan jälkeen, sillä se lähti uudestaan ja uudestaan eri harhoille. Koejälki meni kaavamaisesti ja Jake jäljesti sitä varmemman tuntuisesti kuin kiemuraisia sienestäjien jälkiä. Siitä pystyin lukemaan, milloin ollaan omalla jäljellä. Tuoreet jäljet menivät kuitenkin koko ajan niin limittäin, että Jake vähän väliä ajautui niiden mukaan. Taisteltiin yrittäen roikkua omassa jäljessä lähes kilometrin verran. Jake nosti tältä matkalta kaksi keppiä ja aikaa oli kulunut jo 50 minuuttia. Tässä kohtaa päätin luovuttaa ja armahtaa koiran epätoivoiseltä yritykseltä. Se työskenteli koko ajan sitkeästi ja alkoi väsyä. Näin oman autoni lähellä toisen auton ja päättelin siellä olevan keppien vastaanottajan. Nommeissa kepit vastaanotetaan jäljen päässä, joten viimeinen keppikin olisi siinä lähettyvillä. Minusta tuntui kuitenkin huijaukselta alkaa hakea loppuhalkoa ja toisaalta ajattelin, ettei sillä ole mitään merkitystä tässä konkurssissa. Olin niin pettynyt. Odotin innolla, että pääsemme jäljestämään näissä kisoissa ja minusta tuntui, että meiltä vietiin se mahdollisuus.
Lauantaina vuorossa oli vielä tottelevaisuus. NOM-tottis on hyvin erilainen kuin kansallisissa kokeissa. Se on tokomainen, siinä arvostetaan pikkusievää suorittamista ja toisaalta kaikenlaisesta epäkorrektiudesta (ääntäminen, painaminen, pomppiminen, liian vietikäs olemus) rokotetaan rankasti. Liikkeinä on luoksetulo, seuraaminen, liikkeestä seisominen, liikkeestä maahanmeno, tasamaanouto ja ryhmäpaikkamakuu. Liikkuri ohjaa liikkeiden suorittamista. Jake suoritti kaikki liikkeet ihan tasonsa mukaisesti, ilman isompia virheitä. Jälkikäteen kuulin, että parissa kohtaa se oli perusasentoon siirryttäessä jäänyt jousille jäpittämään saalistilaan. En suorittaessa tuota itse huomannut, mutta siitä toki pisteitä varmasti ropisi. Tasamaanouto kahden kilon kapulalla oli huono...tai kapulannosto ja palautus siis. Ärsyttää, ettei saa sitä voimakkaaksi. Muuten tottelevaisuus sujui hyvin ja pisteitä saatiin hieman keskivertoa enemmän.
Kuvat: Tiina Jurvakainen
Sunnuntaina saatiin nukkua hieman pidempään ja aloitimme suoritukset esineruudulla. Se suoritetaan täysin samoin kuin Suomessa. Ruutu oli hyvin vaihtelevaa rinnemaastoa ja toinen reuna oli varsin peitteinen. Päästin Jaken töihin ja se lähti kuin ohjus. Vauhdista huolimatta oli tällä kertaa myös nenä auki. Kolmella ensimmäisellä lähetyksellä oltiinkin saatu ylös kolme esinettä ja aikaa oli mennyt alle minuutti. Jake kattoi ruutua hyvin. Viimeistä esinettä emme kuitenkaan saaneet ylös. Jake oli käynyt vähän esineen joka puolella, muttei vaan osunut juuri siihen kohtaan. Olin kuitenkin erittäin tyytyväinen sen työskentelyyn - tämä oli paras ruutu yli vuoteen.
Jake ja tiimikoira Fisu. Oli pakko päästä aina lähelle, mut sit kuitenkin ammattimaisesti ollaan toista huomioimatta...
Kisasuoritukset loppuisivat osaltamme toiseen jälkeen. Jäljet on suunniteltu niin, että toinen on ns. normaali ja toinen haastava. Meillä olisi tänään vuorossa haastava jälki, vaikka edelleen vähän painoi mielessä edellispäiväinen "normaali" jälki. Arvonnassa onnistuin jälleen nappaamaan meille loppupään jälkinumeron. Tässä kohtaa jäljentekijä tuli kertomaan minulle, että meidän jäljellä oli sitten jäljen polkemisen aikaan sienestäjiä ja kuulemma olivat oleskelleet myös janalla! Tässä kohtaa teki mieli hyppiä tasajalkaa ja huutaa...Ei jumalauta ole todellista, että molemmat jälkemme on tallottu janalta lähtien. Ymmärrän täysin, että koiran täytyy suoriutua harhoista jäljellä ja olin jopa varautunut, että jäljet saattavat näissä kisoissa mennä leirintäalueelle tms. yleiselle paikalle. Mutta se, että koiralla ei ole mahdollisuutta puhtaaseen jäljennostoon ja omaan jälkeen kiinnittymiseen...se tuntui epäreilulta.
Kun tuomarit saapuivat janalle, kerrottiin heille janalla olleet ulkopuolisia. Tuomarit olivat ulkomaalaisia ja varmistin heiltä, mitä he sanoisivat, jos olemme väärällä jäljellä. Samalla varmistin, että miten ilmoitettaisiin takajälki. Asia oli pihvi ja lähetin Jaken janalle. Se nosti heti 15 metrin kohdalta jäljen oikealle. Jake alkoi jäljestää poikkeuksellisen hitaasti ja joka askeleen tarkastaen. Liekö oli epävarmuutta edellispäivästä vai mitä, mutta etenimme huomattavan verkkaisesti. Ruudun sivukrepeillä ollessamme meille huudettiin "takajälki". Käänsin koiran ja se lähti jäljestämään toiseen suuntaan ihan yhtä hitaasti, jollei hitaammin. Päästiin ruudun toiseen reunaan, kunnes ratamestari huusi jälleen englanniksi takajälki. Tässä kohtaa olin kuin puulla päähän lyöty ja huusin itse takaisin englanniksi: "Miten hemmetissä MOLEMMISSA SUUNNISSA voi olla takajälki??!! En käsitä!". Aloin olla täynnä pyhää vihaa - ensin sienestäjät ja sitten vielä tämmöinen ylimääräinen säätö. En saanut selkeää vastausta, että mitä ihmettä janalla oikein tapahtuu, mutta pistin Jaken takaisin sen alkuperäiseen jäljestyssuuntaan. Se lähti jäljestämään luonnollisesti entistä epävarmemmin, muttta lähti kuitenkin. Tällä kertaa päästiin ruudusta ulos eikä kukaan huutanut mitään perään. Heti ensimmäisellä suoralla törmättiin sienestäjän harhoihin, mutta niistä selvittiin pienen kiemuran jälkeen ja päästiin omaan jälkeemme kiinni. Keppejä alkoi nousemaan. Jälki oli todella aika haastava. Se meni 200 metriä aivan rutikuivalla, hiekkapohjaisella hakkuulla auringonpaisteessa. Jake jäljesti sen onneksi helposti. Pian tultiin käsittämättömän jyrkkään mäkeen, jota kiipesin kirjaimellisesti nelivedolla miltei männynlatvojen korkeudelle. Nousua seurasi lasku. Välillä bongattiin taas sienestäjiä, mutta selvittiin niistä. Aika rytöäkin oli välillä. Jake teki tasaista työtä koko kahden kilsan jäljen ja keppejä nousi tasaisesti. Kyllä oli hyvä fiilis, kun viimein selvittiin jättimäiselle NOM-loppukepille! Taistelun kautta voittoon! Lopulta selvisi, että jäljennoston tuomarimokan hyvityksenä saatiin janalta täydet pisteet. 👍
Minivideo jäljen hiekkaosuudesta ja huilihetkeltä kiipeilyosuuden jälkeen. Rinne ei ehkä videossa näytä niin jyrkälle kuin se oli, mutta puuskutuksesta voinee päätellä, että sitä se TODELLA OLI! 😂
Loppukeppi!
Koska emme selvittäneet ekaa jälkeä, ei kokeesta ollut meille tulosta odotettavissa. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen koiran tekemiseen. Se osoitti ansainneensa paikan näissä karkeloissa ja pisteidenkin valossa suoritti hyvin muut osasuoritukset. Vaikka meille eittämättä osui huonoin mahdollinen tuuri sotkettujen janojen suhteen, ei toki helppoa ollut muillakaan. Sienestäjiä oli käppäillyt muidenkin jäljillä ja vain 4/12 koiraa onnistui saamaan jälkikokeesta tuloksen. Kokemus oli meille ikimuistoinen ja oli tosi mielenkiintoista nähdä muita pohjoismaisia huippukoiria. Minulle valkeni konkreettisesti, miksi NOM on usein suomennettu Normaalia Oudommat Mittelöt. Pisteytykset ja kertoimet olivat eri lajeissa ja osasuorituksissa merkilliset. Jokaista suoritusta arvioi kaksi erimaalaista tuomaria ja arvostelulinjat heittelivät paljon. Paras ehkä oli, kun yhdelle koirakolle tuomarit antoivat samasta tottisliikkeestä toinen 8/10 ja toinen 0/10 pistettä!
